Puhtaana ja raikkaana uuteen kauteen

Purjehdustakkini on roikkunut eteisen naulakossa kesästä asti ja odotellut mun inspiraatiota lähteä kuljettamaan sitä kaupungille ja pesulaan. En halunnut pestä takkia itse koneessa ihan sen takia, kun siinä on niin mukava jäykkä tuntuma ja halusin, että sen tuulen- ja vedenpitävyys olisi kunnossa vielä pesun jälkeenkin. Aikaisemmista kokemuksista itseni tuntien, näin ei välttämättä tulisi olemaan.

Uusi takkini oli kesäreissun jälkeen tosiaan ihan järkyttävässä kunnossa. Olishan se pitänyt arvata, kun valkoisen takin hankkii, mutta kun se oli vaan niin ihana niin visa vingahti.  Näytin sitten loppukesästä takkini kanssa ihan niinku joltain pulsulta, joka oli käyttänyt sitä jo vuosikaupalla ja nukkunut jossain veneen alla useampaan otteeseen. Tuota en itse kyllä tunnusta tehneeni.

Koska purjehduskelit eivät ole olleet niin loistavat tässä viime kuukausina niin palavaa tarvetta takin putsaamiseen ei ole ollut. Sain kuitenkin jonkin kumman inspiraation alkuviikosta ja kipasin Stokkan SOL Pesulapalveluun mantteli kassissa ja hieman nolona levitin sen pesulatädin eteen leveä hymy kasvoillani ja totesin, että olisiko jotain keinoa saada tuosta harmaasta takista jälleen valkoinen. Minua palvelleen rouvan ilmeestä näki, että pyyntöni oli melko järjetön.  Ihmeitä ei siis luvattu mutta tänään sain takkini takaisin ja jihaa, se näytti taas ihan ihmisen takilta ja oi, miten hyvältä se tuoksuikaan.

henry-lloyd-takki3

Otin varmuuden vuoksi vielä likasuojakäsittelyn takkiini eli takin pitäisi nyt pysyä paremmin puhtaana. Saas nähdä, miten tämä ensi kesänä onnistuu. Ihmettelen aina niitä ihmisiä, jotka pystyvät kulkemaan vitivalkoisissa vaatteissa ja onnistuvat pitämään ne täysin puhtaina! Käsittämätöntä taikuutta.

henry-lloyd-takki2

Joku joskus muuten kyseli, että miksi purjehdustakkia tarvitaan ja miksei jokin muu tuulelta suojaava takki sopisi. En oikein itsekään ollut varma tästä ennen omaa hankintaani. Nimittäin se on niin loistavasti suunniteltu juuri tuohon tehtäväänsä, että en missään nimessä haluaisi luopua siitä enää. Sen veden- ja tuulenpitävä pinta on omiaan viimaisella merellä ja tietysti järvellä, heijastimet ja neonkeltainen huppu tuovat lisäturvallisuutta. Hupussa olevat pienet läpinäkyvät sivuikkunat ovat niin loistavat, kun hupun on vetänyt päähänsä ja vetänyt hupunnarut kireälle. Saa helposti katseltua sivuillekin vaikka huppu suojaakin kasvoja. Tämä on todettu kyllä ehdottoman hyväksi ominaisuudeksi käytännön puuhissa. Ja mikä parhainta tuo ihanan korkea kaulus, jonka sisään voi vetää itsensä, suojata korvansa ja kaulansa. Kyllähän purjehdustakki on ominaan tehtäväänsä.

Tässä vielä tunnelmia muiden kameroista. Tuo keltainen takkikin näyttää aika raikkaalta.

Henri Lloyd sailing

blueeco2011

Musto

Henri-Lloyd2_300x810

Kommentit 2

Kirjoittajan tiedot

  1. Hienoa, että takki lähti puhtaaksi. Helsingin Henri Lloydin liikkeestä saa goretex-pesuainetta, joka säilyttää purjehdustakin hengittävyyden ja vedenkestävyyden. Liikkeessä suositeltiin takin pesua kerran kaudessa, jotta mm. suolaroiskeet huuhtoutvat pois. Teillä ei kuitenkaan ole tuota suolavesiongelmaa järvellä 🙂 Vastaavaa pesuainetta saa myös Stockalta ja kulkee nimellä urheilutekstiilien erikoispesuainetiiviste, Holmenkol. Olen pessyt takin tuolla aineella ja takki toimii edelleen loistavasti. Samalla tuli opittua, että kaikki muut urheiluvaatteet (esim. juoksu) kannattaa pestä tuolla, koska normaalit pesuaineet pilaavat vaatteiden hengittävyyden.

    • Hei kiva vinkki! Täytyykin kävästä kurkkaamassa tuolla liikkeessä seuraavan kerran kun Helsingissä käyn. Surffailinkin niiden veppisivuilla jo ja houkutteli muutenkin tuo liike. En ole tuollaiseen goretex-pesuaineeseen törmännyt aikaisemmin. Voishan sitä Tampereeltakin saada.

Vellamo

Haluatko jättää kommentin?